maanantai 4. helmikuuta 2013

Kansalais- ja omaisvastuuta vanhuksista sekä nuorista


Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen – aiheena oli paljon puhuttu yksinäisten vanhuksiemme auttaminen. Paljon puhetta, vähän tekoja – sävyttää tätä aihealuetta. ”Kymmenen kaunista ja viisi hyvää”, mutta missä teot – yhteiskuntakaan ei voi kaikkea tehdä –sanoo Niinistö.

Eikö meillä omaisilla ole velvollisuuksia ja vastuunkantoa – osalla on ja osalle ei. Emme voi aina huutaa viranomaisia hätiin, yhteiskuntaa apuun eikä pappia voitelemaan hyvällä sanomalla ikäihmisiä, jotka itsekkin olivat joskus nuoria ja heidän vanhemmat ja isovanhemmat vähemmän vanhoja.

Missä mennään markkinatalous, missä kuljetaan voittopyyde ja kuinka vastaamme – kasvuhokema? Kysymyksiä, jotka ovat ristiriidassa puheiden ja tekojen kanssa. Kuinka sovitamme inhimillisyyden, luontotasapainon ja aiheuttamiemme ympäristöongelmien monisairaat kasvot näkemään metsä puilta?

Kun me nyt aktiiviset olemme vanhoja, saatamme olla yhtä yksin kuin nykyiset vanhukset ja lisäksi luonto ympärillämme on jo tuolloin tilassa, josta uutta sukupolvea on vaikea ravita – onko meillä sitäkään vähää vanhushuoltajia kuin nyt – kun yhteiskuntatakuukin romahti?.

Missä mennään näyttö- ja vertailutalousihminen?


...
Kirjoitimme vanhuksista ja nuorista jo muutama vuosi sitten – nyt presidenttimme on ottanut aiheekseen puuttua tilaan, jossa yksinäisyys rehottaa niin vanhuksien kuin nuortemme keskuudessa... .


... 

[C]
Teemmekö "liikaa töitä" lapsiemme ja vanhuksiemme kustannuksella?

Työtä tehdään paljon, vähän ja ei lainkaan. Moni istuu konttorissaan yömyöhään kuukausipalkallaan. Moni lähtee jämptisti pois kello 16. Liian moni ei saavu kotiin riittävän aikaisin – lapset ovat jo nukkumassa. Toisilla on niin kiire töissä, ettei isoäidin luona ehditty käydä lainkaan.

Liian moni vanhus viruu terminaalihoidossa – kukaan ei käy, jälkeläisillä on niin kiire. Usea isä heittää viikkorahat lapselleen, osta sitä ja osta tätä – mutta kuunteluun ei liiennyt aikaa. Olemme osaksi niin työteliäitä, että unohdamme liian usein tulevaisuuden toivon ja menneisyyden kokemuksen – lapset ja vanhukset!
...


[Pyydettynä toiveuusinta vuodelta 2006, ...  silloinkin toivotettiin Onnellista Uutta Vuotta!]
Aikuiset moralistavat itseään lapsista ja vanhuksista!


[08012006] Otsikot kirkuvat alle 20-vuotiaista tytöistä tulleen uusin huumeneulojen vaihtajaryhmä. Yhä useampi iäkäs eläkeläinen on entistäkin yksinäisempi. Poliitikot ja ehdokkaat vannovat vanhuksien nimeen ja heidän arvokkaaseen elämänkokemukseen. Lastenklinikka saa runsaimmat lahjoitusvarat. Uusia innovaatiota keksittäessä niitä usein sovelletaan juhlapuheissa vanhushuoltoon ja eläkeläisten elon helpottamiseen.

Aikuisväestö, joka tekee käytännön päätökset yhteiskunnassamme, on rakentanut kulutusjuhlansa ja tulotasonsa lähtökohdista, joissa lapset ovat tarhoissa, iltapäiväkerhoissa ja harrasteissa. Lisäksi aktiivinen aikuisväestö on rakentanut eläkeläisillemme laitoskulttuurin, vanhain- ja päättöhoidon terhokodit. Arkipäiväinen etäisyys lapsiimme ja vanhuksiimme on kasvanut vuosi vuodelta pidemmäksi.


Muut näkevät lapsiamme enemmän lapsina valveilla, kuin työteliäät lasten vanhemmat

Lapsen 18 ensimmäisen elinvuoden aikana hän viettää valveilla olon kehittymisajastaan reilu puolet muualla kuin vanhempiensa seurassa ja sekin useasti yksinhuoltajuusteemalla. Lapsemme saavat entistä suuremman osuuden vaikutteista, normimalleista ja esikuvista ulkoa tarhoista, kouluista, iltapäiväkerhoista ja harrasteryhmistä, eikä vähäisimpänä omasta ikäryhmästään kadulta, jossa toimii useasti viidakon lait.


Nuoret juovat enemmän ja rajummin

Päättäjät ihmettelevät, mikä on mennyt vikaan, kun nuorten alkoholinkäyttö, huumeet ja väkivalta lisääntyvät. Vanhemmat ihmettelevät, mikä on mennyt vikaan, kun viikkorahatkin ovat moninkertaiset omiin aikoinaan saatuihin. Vanhemmat ihmettelevät, miksi lapsi kapinoi, saihan hän juuri Joulunakin uuden tietokoneen, nintendon, kitaran, mopon ja kännykän.


Aktiiviväestö herää omatunnon hellävaraiseen kolkutukseen,

kun juhlapuheissa muistellaan menneiden aktiivisukupolvien hyviä töitä antaen keräyksiin rahaa helpottamaan heidän yksinäisyyden tuskaa. Onpa nyt kehitetty operaattorien toimesta etähallintajärjestelmä, jossa omaiset ja läheiset voivat korvata kylässä käynnin telkkarin välityksellä; on ikäänkuin jatkuva läsnäolo.


Juoksemme elintasollisen näyttötalouden perässä huolehtiaksemme jälkikasvusta

"Parantaaksemme" lapsiemme tulevaisuutta, juoksemme entistä lujempaa palkkamme, optioidemme ja bonuksiemme perään jättäen entistä suuremmat perinnöt tapeltaviksi uusjakoon.

Uurastaessamme unohdimme ajankäytön ja läsnäolon, kunnes lapsemme, vanhempamme ja isovanhempamme ajautuivat entistäkin kauemmaksi arkisesta yhteiselämästä. Yhteinen aika on minimaallistunut ja henkinen kontakti on kadonnut - tuoden tilalle vain ihmetyksen, mikä meni vikaan.


Juhlapuheet eivät ole osallistumista

Osallistumista on vilpitön mielenkiinto ja huolehdinta sekä yhteisöllisyys. Mieleen on aina jäänyt erään viime vuosikymmenen Joulun jälkeinen aika, jossa tuttavaperheen 5-vuotias poika kysyi pyörein silmin isältään:

"Miksei me enää leikitä sillä lailla aivan vain kahdestaan tai kolmistaan äidin kanssa, se olisi mukavampaa kuin yksinleikki kaikkien kummallisten joululahjojen kanssa."


Raha ja tavarat eivät korvaa läheisyyttä,

osallistumista ja yhteiseloa niin lapsien kuin vanhuksienkaan suhteen. Omat henkilökohtaiset "optiomme" ovat ylittäneet jo inhimillisyyden ja yhteiselon rajat. Mikä meni vikaan?


Kaikesta huolimatta positiivisella otteella... .

Onnellista huomioimisen Vuotta (2011) - 2013!
[ .. kirjoitus vuodelta 2006 ja uusinta vuodelta 2010 ...]


Ilkka Luoma



US AL

Sent

Sent: Thursday, December 30, 2010 12:50 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Unohdimmeko töiltämme lapset ja vanhukset?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti